Ajatus palvelusetelien hyödyistä perustuu palvelusetelijärjestelmän luonnollisiin tehokkuuskannustimiin, joita syntyy palveluseteleillä luotujen näennäismarkkinoiden seurauksena. Palvelusetelijärjestelmässä palvelua tarvitsevalle asiakkaalle myönnetään palveluseteli, jolla asiakas voi hankkia kyseisen palvelun. Asiakas voi siten hankkia esim. kotipalvelun joko kunnan tuotanto-organisaatiolta tai muulta kunnan hyväksymältä palveluntarjoajalta (esim. yksityiseltä tuottajalta). Kunnan tulee varmistaa ja valvoa säännöllisesti, että hyväksytyt palveluntarjoajat täyttävät vaaditut laatuvaatimukset.
Palvelusetelijärjestelmä lisää ideologiansa mukaisesti palvelutarjoajien välistä kilpailua, joka patistaa tuottajia tehokkuuteen, parantamaan laatua ja huolehtimaan palvelun vaikuttavuudesta. Asiakkaan lisääntynyttä valinnanvapautta ja monipuolisempaa tarjontaa voidaan myös itsessään pitää tavoiteltavana asiana. Palvelusetelijärjestelmässä tuetaan suoraan palveluiden kuluttajaa, kun taas, esim. avustukset kohdentuvat palveluiden tuottajaan.
Vaikka palvelusetelit ovat teoreettisesti ja ideologialtaan loistava julkisten palveluiden järjestämismuoto, niihin liittyy muutamia rajoituksia, jotka murentavat helposti koko järjestelmän toimivuuden. Tehokkuushyötyjen realisoituminen edellyttää, että markkinoilla on tarpeeksi kilpailevia palveluntarjoajia. Monopoli- tai duopolitilanteessa ei synny tarvittavaa kilpailua eri tuottajien välille. Tämä edellyttää silloin myös, että markkinoille osallistumisen kustannukset eivät ole liian suuret eli markkinoille pystyy syntymään uusia palveluntarjoajia.
Palvelusetelijärjestelmää voidaan ideologisesti perustella sillä, että asiakkaat tuntevat parhaiten omat tarpeensa ja voivat palvelusetelillä valita parhaimman tarjoajan sekä ajan ja paikan palvelun kuluttamiselle. Lisääntyneeseen valinnanvapauteen liittyy kuitenkin myös riskejä, koska asiakkailla ei ole välttämättä käytössään tarpeellista informaatiota.
Palvelusetelien käyttäjien tulisikin saada luotettavaa informaatioita eri palveluntarjoajien laadusta sekä palvelun vaikuttavuudesta, jotta he voisivat valita parhaimman palveluntarjoajan. Ilman tarvittavaa tietoutta asiakkaat eivät pysty valitsemaan parasta tuottajaa ja tehokkuushyödyt voidaan unohtaa.
Välillä oikean valinnan tekeminen on vaikeaa, vaikka informaatiota olisikin saatavilla tarpeeksi. Palvelusetelit sopivatkin siten usein toistuviin suhteellisen halpoihin palveluihin, jolloin asiakkaat kykenevät vertailemaan ja vaihtamaan helposti palveluntarjoajaansa aiempien palvelukokemusten perusteella. Esimerkiksi lonkkaleikkausta tarvitsevan asiakkaan olisi vaikea kilpailuttaa palveluntarjoajaa, koska hän kokee palvelun laadun ja vaikuttavuuden vasta suuren kertaluonteisen operaation jälkeen.
Jotkin kunnat ovat ottaneet käyttöön palvelusetelijärjestelmässä hintakaton. Hintakatolla palveluiden hinta rajataan tietyn suuruiseksi, jolloin palveluntarjoajat eivät voi kasvattaa omavastuuosuutta ja karsia siten vähemmän maksukykyisiä asiakkaita jonojen lyhentämiseksi. Hintakatto käyttöönotto on kaksiteräinen miekka. Hintakaton käyttö sotkee markkinamekanismia ja murentaa siten koko järjestelmän perusajatusta.
Toisaalta vaakakupissa painaa tasa-arvo, julkisten palveluiden saatavuus ei saisi olla riippuvainen asiakkaan maksukyvystä. Hintakatolla voidaan estää se, ettei palvelusetelijärjestelmä edistä sosiaalista eriarvoistumista palveluiden saatavuuden suhteen.
Kunnan kannalta palvelusetelijärjestelmä on yksi palveluiden järjestämismuoto muiden joukossa, joka onnistuessaan luo edellytyksiä mm. tuottavuuden parantumiselle, innovaatioille ja valinnan vapauden lisääntymiselle. Järjestelmän käyttöönotossa yksityiskohtia on kuitenkin arvioitava täsmällisesti, jotta tavoitellut hyödyt saavutetaan. Järjestelmän ylläpidosta aiheutuu lisäksi kunnalle hallinnollisia kustannuksia, jotka olisi myös huomioitava osana kokonaisvaltaista tarkastelua.
Mikko Mehtonen
erityisasiantuntija, Kuntaliitto