Toimilupa voidaan myöntää kunnalle tai kuntayhtymälle taikka rekisteröidylle yhteisölle. Toimiluvat myöntää valtioneuvosto. Toimiluvassa päätetään kunkin ammattikorkeakoulun koulutustehtävään sisältyvästä koulutusvastuusta eri aloilla tutkinnoittain ja tutkintonimikkeittäin sekä korkeakoulun opetus- ja tutkintokielestä.
Sivistyspoliittinen ministeriryhmä on huhtikuussa 2012 määritellyt toimilupien myöntämisen perusteina olevat kriteerit. Se toteaa: Toimiluparatkaisulla toteutetaan hallitusohjelman mukainen korkeakoulujen nykyisen toimipisteverkon kokoaminen riittävän laajoiksi, laadukkaiksi ja innovatiivisiksi osaamisympäristöiksi. Samassa yhteydessä ministeriryhmä on linjannut, että toimilupien hakukierroksen yhteydessä toimilupien määrän vähentäminen nykyisestä 25:stä olisi tässä yhteydessä tarkoituksenmukaista.
Määrälliseen vähentämiseen siis tähdätään, vaikka numeraalisista määrittelyistä on luovuttu. Tässä vaiheessa ei ole juurikaan keskusteltu tulevan ammattikorkeakouluverkon kokonaisuudesta, miten kattavasti se ulottuisi maan eri osiin. Uudistuksen käynnistyessä ei ole käsitelty myöskään sisällöllisiä kysymyksiä: mitä koulutusta missäkin on tarpeen tuotttaa, millaisia TKI-ulottuvuuksia on otettava huomioon.
Ammattikorkeakouluilla on koulutetun työvoiman tuottamisen ja aluekehitystehtäviensä kautta keskeinen rooli maan eri alueiden säilyttämisessä elinvoimaisina. Ammattikorkeakoulujen koulutusalakohtaisen profiloitumisen myötä on erityisen tärkeää huolehtia toimilupia myönnettäessä kunkin alueen nykyisen ja tulevan työvoima- ja elinkeinotarpeita vastaavan koulutuksen turvaamisesta alueella. Kuntaliitto pitää erityisen tärkeänä, että ammattikorkeakoulujen kytkentää alueensa työelämään ja toimialueeseen edelleen vahvistetaan.