sv       Tulosta |  pdf

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille 2011-2016

Valtioneuvosto hyväksyi 15.12.2011 koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille 2011 - 2016. Kehittämissuunnitelma perustuu Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa asetettuihin koulutus- ja tiedepoliittisiin tavoitteisiin.

Kehittämissuunnitelmassa on esitetty tavoitteet, joiden mukaisesti koulutusta kehitetään valtion hallinnossa. Kehittämissuunnitelmalla ei ole kuntiin välitöntä ohjausvaikutusta, sillä kuntien velvollisuuksia koskevien esitysten toteuttamiset edellyttävät lainsäädännön muutoksia. Ehdotuksia valmistellaan erilaisin aikatauluin hallituksen kehyspäätöksen puitteissa. 

Kehittämissuunnitelman puutteena on, että siinä ei ole esitetty arviota toimenpiteiden kustannusvaikutuksista, vaikka kehittämissuunnitelmaa koskevan asetuksen (987/1998) mukaan arvio on osa suunnitelman sisältöä.

 

 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Anneli Kangasvieri
Johtaja, opetus ja kulttuuri +358 9 771 2028, +358 50 3684165
Marja Lahtinen
Kehittämispäällikkö +358 9 771 2475, +358 50 4311887
Anneli Kangasvieri Johtaja, opetus ja kulttuuri
Puhelin:
+358 9 771 2028 
Matkapuhelin:
+358 50 3684165 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
Opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja
Marja Lahtinen Kehittämispäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2475 
Matkapuhelin:
+358 50 4311887 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
edunvalvontaprosessit
oppilas- ja opiskelihuolto
sopimusjuridiikka, kilpailutus, perusoikeudet
 | 
1 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
20.12.2011 Lahtinen Marja