sv       Tulosta |  pdf

Kuntavaali- ja demokratiatilastot

Demokratian tilaa mitataan muun muassa joka neljäs vuosi järjestettävillä kuntavaaleilla. Vuoden 2012 kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus jäi selvästi edellisiä kuntavaaleja matalammaksi. Äänestysprosentti Manner-Suomessa oli keskimäärin 58,3, kun se edellisissä kuntavaaleissa oli 61,2.

Kuntakohtaiset erot äänestysaktiivisuudessa ovat suuret. Vilkkaimmin käytiin äänestysuurnilla edellisvaalien tapaan Kinnulassa, jossa äänioikeutetuista 84,9 prosenttia kävi äänestämässä. Myös Utsjoella äänestysaktiivisuus nousi yli 80 prosentin (82,7 %). Äänestysprosentti oli alhaisin Vantaalla, 51,0.

Luottamushenkilöpaikat ovat vähentyneet valtuustokaudesta toiseen niin kuntaliitosten kuin hallinnon ja palveluiden uudelleen järjestämisen myötä. Valtuustokauden 2013–2016 alussa Manner-Suomessa on valtuutettuja 9 674, hallituksen jäseniä on arviolta noin 2 700 ja lautakuntien jäseniä on arvion mukaan noin 12 000. Siten luottamushenkilöpaikkoja olisi vuonna 2013 yhteensä noin 24 000.

Luottamushenkilöpaikat ovat vähentyneet valtuustokaudesta toiseen. Valtuustokauden 2009–2012 alussa luottamushenkilöpaikkoja oli 29 200. Suurin osa poistuneista paikoista on ollut lautakuntajäsenyyksiä.


Tietoja kuntien toimielimistä, luottamushenkilöistä ja heidän palkkioistaan

Kuntavaali- ja demokratiasivuilla on tietoja kuntien toimielimistä, luottamushenkilöistä ja heidän palkkioistaan. Tiedot sisältävät myös kuntakohtaista tietoa. Uusimmat tiedot ovat vuodelta 2009. Kuntaliitto kerää tietoja kunnista kuntien toimielimistä, luottamushenkilöistä ja heidän palkkioistaan vuonna 2013 ja julkaisee niitä tällä sivulla loppuvuodesta 2013.
 
Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset -sivut sisältävät vertailutietoa kuntien luottamushenkilöiden kokouspalkkioista, ansionmenetyskorvauksista, määräajalta maksettavista palkkioista ja puheenjohtajien vuosipalkkioista sekä muista erillispalkkioista ja korvauksista. Tiedot pohjautuvat Kuntaliiton kunnilta saamaan aineistoon.
 
Muilla sivuilla on tietoja toimielimistä (valtuusto, hallitus ja lautakunta) ja niiden jäsenistä.  Tilastojen avulla kuvataan valtuutettuja, hallituksen ja lautakuntien jäseniä heidän yksilöominaisuuksien kuten iän, sukupuolen ja äidinkielen mukaan. Lisäksi kerrotaan heidän työnantajataustastaan ja millainen kokemus heillä on kunnallisista luottamustehtävistä. Tiedot pohjautuvat pääosin Kuntaliiton kunnilta saamaan aineistoon.
Seuraavien toimielinten osalta tiedetään niiden yleisyys v. 2009:
 
  • vanhus- ja vammaisneuvostot
  • nuorisovaltuustot
  • maahanmuuttotoimikunnat
  • tasa-arvotoimikunnat.

 

 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Sirkka-Liisa Piipponen
Tilastoasiantuntija +358 9 771 2741, +358 50 448 3366
Sirkka-Liisa Piipponen Tilastoasiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2741 
Matkapuhelin:
+358 50 448 3366 
Faksi:
+358 9 771 2726 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
Kuntaliiton tilastoinnin koordinointi
kuntien luottamuselimiä ja -henkilöitä sekä johtamista koskevat tilastot
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
Piipponen Sirkka-Liisa
 

 Kunnat.netissä

 
 

 Julkaisut

 
Tutkimusraportissa kuvataan kuntademokratian ja -johtamisen ajankohtaisia teemoja kuntalaisten, kuntaorganisaatioiden sekä kuntajohtamisen näkökulmista.