Kunnallisen nuorisotyön roolia ja tehtäviä Jokelan koulusurmien akuutissa kriisivaiheessa ja jälkihoidossa.
Hyvän käytännön kuvaus
Tavoitteena oli järjestää akuutissa kriisivaiheessa nuorille turvallinen kokoontumistila ja siellä läsnä ammattitaitoisia ja osaavia nuorisotyöntekijöitä sekä myös kriisityöntekijöitä. Jälkihoidossa nuorisotyö on ollut yhtenä toimijana auttamassa Jokelan nuoria sekä kyläyhteisöä toipumaan kriisistä ja palauttamaan normaalia arkea takaisin.
Ydintoimijoina nuorisotyössä ovat olleet kunnan nuorisotyöntekijät. Tärkeimpinä yhteistyökumppaneina ovat olleet koulut, jälkihoidon koordinaatioryhmä sekä kunnan sosiaalitoimi.
Tärkeimpiä ulkopuolisia kumppaneita ovat olleet Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry, Opetusministe-riö, SPR, sekä ympäryskunnat.
Hallinnollinen ja poliittinen johto ovat olleet sitoutuneita työhön koko ajan.
Toteuttajat
Tuusulan kunnan nuorisopalvelut, Allianssi ry ja Opetusministeriö.
Hyvän käytännön arviointi
Raportointia tehtiin systemaattisesti vuoden 2008 loppuun saakka. Tällä hetkellä raportoimme opetusministeriöön vuosittain.
Nuorisotyön osuudesta kriisissä on valmistumassa tutkimus kesällä 2009. Tekijänä on tutkija Tomi Kiila-koski.
Hyvän käytännön vaikutukset
Jokelan nuorisotalo "Monari" oli avoinna nuorille joka ilta ajalla 8.11.2007-31.5.2008. Tämän jälkeen se on ollut auki viitenä iltana viikossa. Nuorille on myös järjestetty alueella erilaista toimintaa, mm. tapah-tumaviikko marraskuussa 2008. Kohdennetussa nuorisotyössä on panostettu pienryhmätoimintaan sekä tuettu nuoria paljon myös yksilöinä.
Hyvän käytännön toteutuksessa ilmenneet haasteet
Erityisenä haasteena ovat olleet kovat odotukset kuntalaisten suunnasta, sekä se miten voimakkaasti Jokelan koulusurmien kaltainen kriisi vaikuttaa organisaation toimintaan.
Yhteyshenkilön nimi: Sami Paananen
Asema/nimike: Nuorisotyön päällikkö
Kunnan/organisaation nimi: Tuusulan kunta
Puhelinnumero: 040 3142211
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tuusula.fi