sv       Tulosta |  pdf

Auran ja Pöytyän kuntien kirjastoyhteistyö

​Auran ja Pöytyän kuntien välillä on yhteistyösopimus, jossa kuntien henkilöstömenot ja niistä suoraan johdettavat menot jaetaan kuntien asukaslukujen mukaisessa suhteessa (koulutus, matka- ja sosiaalikulut yms.).
 
Yhteistyö sai alkunsa tilanteessa, jossa Pöytyän kunta tarvitsi Kirjastolain edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttävää kirjastotoimenjohtajaa ja kuntien välinen yhteistyö nähtiin tässä varteenotettavana vaihtoehtona. Henkilöstö voi työskennellä tarvittaessa missä tahansa työpisteessä. Ennen kaikkea kuitenkin henkilöstön erityisosaamista on näin pystytty hyödyntämään koko alueen hyväksi. Myös yhteydenpito muiden hallintokuntien ja toimijoiden välillä on onnistunut paremmin, kun henkilöstömäärä on suurempi ja monipuolisempi.
 
Koulujen kanssa on tehty muita tiiviimpää yhteistyötä. Kaikki kuntien alakoulut maksavat 25% kirjavinkkauksesta vastaavan kirjastovirkailijan palkasta ja yläkoulu ja lukio 15% tiedonhallintataitojen opetuksesta. Kaikille luokka-asteille toteutetaan vuosittain joko vinkkaus tai tiedonhallintataitojen opetus. 

 

Kokemukset

Yhteistyöllä on saatu laajempaa ja syvempää osaamista kirjastoyhteisöön. Pystymme toimimaan kuin "pieni iso kirjasto". Henkilökunta voi keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja antaa panoksensa koko alueen asukkaiden hyväksi. Työ on mielekkäämpää ja haasteellisempaa, kun saa työskennellä laajemmassa yksikössä ja eritoten niillä osaamisalueilla, jotka kullakin ovat vahvimmat.
 
Erikoistumisalueita ovat mm. kaukopalvelu (keskitetty yhteen pisteeseen), tiedonhallintataitojen opetus, kirjavinkkaus, luettelointi, hallinto, Internet-sivujen sisältötuotanto, erilaisten tilaisuuksien (mm. kirjailijavierailut, lukukampanjat jne.) järjestäminen yhteistyössä, lehtiseuranta. Kokoelmatasolla yhteistyötä voidaan tehdä jakamalla hankintoja soveltuvin osin eri yksiköiden kesken ja kierrättämällä aineistoa muihin pisteisiin (esim. äänikirjan, e-kirjat, elokuvat, atk-kirjallisuus jne.).
 
Myös sähköisiä palveluita on pyritty hyödyntämään mm. siten, että henkilö- ja kirjastokohtaiset kalenterit on yhdistetty kirjastojen väliseen intranettiin. Lisäksi kaukopalveluohjelma ja työvuorot ovat verkossa. Kirjasto on aktiivisempi ja monipuolisempi, kun ideoijia on monia. Jokaisen vastuualueen edustajat järjestävät palavereja ja organisoivat toimintaa ja tilaisuuksia omien osaamisalueidensa parissa.
 

Kehitystarpeet

Kirjastoyhteistyötä kehitetään ja jalostetaan edelleen. Yhteistyötä laajennetaan kattamaan myös aikuisopiskelijat. Kirjastojen kokoelmayhteistyöstä paras etu saadaan vasta pitemmällä aikavälillä. Molempien kuntien kirjastoille tehdään vuoden 2005 aikana strategia, jossa huomioidaan sekä kuntakohtaiset erot että kirjastoyhteistyön antamat mahdollisuudet.

Lisätiedot

Ulla-Maija Maunu, etunimi.sukunimi@aura.fi

 

 

 | 
1 suosittelua
Sisältö tarkistettu: