Tarve & lähtökohta
Palveluohjauksen tarve syntyy tilanteessa, jossa hyvinvointipalvelujärjestelmän palveluja tarvitsevan asiakkaan palvelutarve ei ole selkeästi määriteltävissä tai asiakasta ei voida auttaa sillä sektorilla, jonka asiakkaaksi hän on tullut. Palvelujärjestelmän asiantuntija ja/tai asiakas itse havaitsevat, että palvelutarpeen arviointiin jä määrittelyyn tarvitaan kokonaisvaltaisempaa selvittelyä ja laajempaa asiantuntemusta. Asiakkaan tarvitsemalle palvelulle ei voida selkeästi osoittaa yhtä tahoa, johon asiakkaan palvelutarpeet ensisijaisesti kuuluvat, tai tahoa, jolle asiakasyhteistyön rakentaminen kuuluisi.
Kuvaus
Kehittämistyö tehtiin projektissa 1.6.2003 - 31.12.2005. Mukana olivat sosiaali- ja terveystoimen lisäksi paikallinen Kela ja työvoimatoimisto. Kehittämistyön käynnisti 2000-luvun alussa Ikaalisten kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmä.
Ikaalilainen palveluohjaustoiminta on prosessi, josta voidaan erottaa tietyt vaiheet. Vaiheet ovat seuraavat:
palveluohjaustarpeen toteaminen
palveluohjauksesta sopiminen
lähtötilanteen selvittäminen
tavoitteen asettaminen
mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen etsiminen
palveluprosessi toteutus, koordinointi ja seuranta ja
palveluohjauksen päättäminen.
Palveluohjaustoiminta on sijoitettu Ikaalisten sosiaali- ja terveystoimen kuntoutukseen ja se on ollut 1.1.2006 alkaen pysyvänä toimintana. Palveluohjausasiakkaiden määrä on vuosittain 30-40 asiakasta. Lähettävinä tahoja ovat olleet pääasiassa terveydenhuollon lääkärit, työterveyshuolto ja työvoimatoimisto.
Arviointi & vaikutukset
Itsearviointia toteutetaan keräämällä palveluohjaustoimintaan liittyviä avaintietoja, joita ovat mm. asiakkaiden tiedot, lähtötilanteet, lähettävät tahot, prosessin sisältö ja lopputulos. Itsearvioinnista on saatavissa taulukkoon kerätty yhteenveto.
Palveluohjaustoimintaa arvioitiin toimintamallia suunnittelevan kehittämisprojektin aikana 1.6.2003 - 31.12.2005. Arviointiraportteja on kolme kappaletta.
Eloranta. H. 2006. Asiakkuus ja asiakkaan osallistuminen palveluohjauksessa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.
Mattila, H. 2005. Toimijoiden kokemuksia palveluohjauksen toimivuudesta. Opinnäytetyö. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Kuntoutuksen suunnittelun ja ohjauksen koulutusohjelma.
Suoranta, J. 2004. Palvelut paremmiksi yksilökohtaisella palveluohjauksella. Pro-gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.
Uusi palveluohjauksen toimintamalli on parantanut merkittävästi Ikaalilaisen palvelujärjestelmän toimintaa tilanteessa, jossa asiakkaan palvelutarve on heterogeenistunut. Palveluohjaus on eri toimijoiden välille yhteistyötä rakentava, ns. ohjauksellisen asiakastyön toimintamalli.
Haasteet
Palveluohjaustarpeen havaitseminen on prosessin käynnistymisen edellytys. Edelleen tarvitaan lisää tiedottamista eri sektoreille, jotta palveluohjaus käynnistyisi riittävän ajoissa.
Avainsanat
Työikäisen palveluohjaus
Toteuttajat
Ikaalisten kaupungin sosiaali- ja terveystoimi.
Toimiala
Asiointi ja neuvonta
Yhteystiedot
Sinikka Reito
Ikaalisten kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi/kuntoutus,
puhelin: 044-7301 504
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ikaalinen.fi