Puitelain velvoittamia seutuja olivat pääkaupunkiseutu ja 15 muuta kaupunkiseutua, ja vapaaehtoisesti suunnitelma laadittiin Kouvolan seudulla ja Länsi-Uudellamaalla. Puitelain kuntalista oli minimilista, joten kaupunkiseuduilla oli mahdollisuus ottaa mukaan prosessiin myös muita yhteistyöhön halukkaita kuntia. Yhteistyön käynnistämisestä vastasi keskuskaupunki. Porin seutu mukaan lukien suunnitelmien laadintaan osallistui 154 kuntaa, joista 54 oli vapaaehtoisia.
Yhteistyösuunnitelmassa esitettiin, miten seudulla aiotaan parantaa maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovitta-mista sekä palvelujen käyttöä yli kuntarajojen. Suunnitelman rakenteesta säädettiin asetuksella. Muutoin suunnitelman sisältö ja valmisteluprosessi jäivät kuntien harkittaviksi. Suunnitelmaan koottiin näkemys siitä, mitkä ovat seudun yhteiset tavoitteet, mitä konkreettisia keinoja säännöksessä mainittujen asioiden edistämiseksi käytetään, miten asian valmistelua seudulla jatketaan, miten päätökset tehdään ja ne aiotaan toteuttaa.
Yhteistyösuunnitelman lisäksi kaupunkiseudut laativat toimeenpanosuunnitelmat. Osa seuduista laati ne yhteisessä prosessissa, osa erikseen.
Valtioneuvoston puitelakiesityksessä nimetyt kaupunkiseudut
Turun kaupunki sekä Aura, Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio, Rusko ja Vahto.
Porvoon kaupunki sekä Askola, Myrskylä ja Pernaja.
Porin kaupunki sekä Luvia, Merikarvia, Nakkila, Noormarkku, Pomarkku, Siikainen ja Ulvila.
Hämeenlinnan kaupunki sekä Hattula, Hauho, Janakkala, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos.
Tampereen kaupunki sekä Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi.
Lahden kaupunki sekä Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola ja Orimattila.
Kotkan kaupunki sekä Hamina, Pyhtää ja Ruotsinpyhtää.
Lappeenrannan kaupunki sekä Joutseno, Lemi ja Taipalsaari.
Mikkelin kaupunki sekä Hirvensalmi ja Ristiina.
Kuopion kaupunki sekä Karttula, Maaninka ja Siilinjärvi.
Joensuun kaupunki sekä Kontiolahti, Liperi ja Pyhäselkä.
Jyväskylän kaupunki sekä Jyväskylän maalaiskunta, Korpilahti, Laukaa, Muurame, Petäjävesi ja Toivakka.
Seinäjoen kaupunki sekä Ilmajoki, Lapua, Nurmo ja Ylistaro.
Vaasan kaupunki sekä Isokyrö, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Maksamaa, Mustasaari, Oravainen, Vähäkyrö ja Vöyri.
Kokkolan kaupunki sekä Kruunupyy ja Kälviä.
Oulun kaupunki sekä Hailuoto, Haukipudas, Kempele, Kiiminki, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulunsalo, Tyrnävä ja Ylikiiminki.
Tukea kaupunkiseutujen PARAS-uudistukseen
Työvälineitä PARAS-uudistajille -sivusto tarjoaa tukea kaupunkiseutujen yhteistoimintaan ja palvelurakenteiden uudis-tamiseen. Sivuilta löytyy tukea seutujen yhteistyölle sekä tietoa suunnitelmien etenemisestä.