Kuntakehitys- ja tutkimusyksikkö vastaa osaltaan kunnalliseen demokratiaan liittyvistä kysymyksistä sekä tutkimus- ja kehittämishankkeiden koordinoinnista Kuntaliitossa.
Näillä sivuilla esitellään edustuksellisen demokratian sekä
kuntalaisten suoran ja käyttäjälähtöisen osallistumisen toteutumista kunnissa.
KUVIO: Edustuksellinen osallistuminen, suora ja käyttäjälähtöinen osallistuminen
Kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa oman kuntansa päätöksiin, valintoihin ja palvelujen kehittämiseen edustuksellisen, suoran ja käyttäjälähtöisen demokratian ja osallistumisen kautta. Nämä eivät ole toisiaan korvaavia demokratian muotoja, vaan toisiaan täydentäviä.
Kuntalaisen näkökulmasta on tärkeää, että hänelle annetaan mahdollisuus erilaisiin – sekä pitkäaikaisiin vaikuttamisen keinoihin että lyhytaikaisiin ja satunnaisiin keinoihin. Myös erilaisille kuntalaisryhmille on tarjottava mielekkäitä ja sopivia osallistumiskeinoja.