(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Kuntaliiton tiedotteet 2012

  • (Kuntaliitto tiedottaa 20.12.2012) Kuntaliitossa ja kunnissa ollaan tyytyväisiä, että ulkoasiainministeriö jatkaa liiton hallinnoiman Pohjoisen ja Etelän kuntien yhteistyöohjelman rahoittamista aiemmin sovitun mukaisesti. Ministeriön teettämässä erityistilintarkastuksessa ei löytynyt mitään rahoituksen väärinkäytöksiä.
  • (Kuntaliitto tiedottaa 19.12.2012) Maankäytön suunnittelu ei välttämättä muutu helpommaksi kuntaliitoksen tai kuntien suunnitteluyhteistyön myötä, selviää Paras-hanketta arvioineen ARTTU-tutkimusohjelman kaupunkiseutuja tarkastelleesta tutkimuksesta. Kaupunkiseutujen kasvukivut II käsittelee maankäytön suunnitteluyhteistyön ja yhdyskuntarakenteiden kehitystä Paras-hankkeen aikana viidellä kaupunkiseudulla eli Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Turussa ja Vaasassa.
  • (Kuntaliitto tiedottaa 14.12.2012) Kuntien konsernijohtamisen edistäminen edellyttää poliittisen ohjauksen roolin muuttamista ja strategisen johtamisen terävöittämistä kunnissa. Näin arvioi kaupunkineuvos Marketta Kokkonen, joka on toiminut Kuntaliiton kokoaman konsernijohtamisen asiantuntijatyöryhmän varapuheenjohtajana.
  • (Kuntaliitto tiedottaa 13.12.2012) Yhtä oikeaa kokoa kunnalle ei ole. Kuntauudistus ei useinkaan tuo lyhyellä aikavälillä näkyviä säästöjä. Kuntien eriytyminen jatkuu ja korostuu. Nämä ovat vuoden 2012 lopussa päättyvän kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eli Paras-hankkeen evästykset seuraavalle kuntauudistukselle. Paras-hankkeen vaikutuksia ja hankkeen aikana tapahtuneita muutoksia kunnissa on selvitetty viisivuotisessa mittavassa arviointitutkimusohjelmassa.
  • (Kuntaliitto tiedottaa 12.12.2012) Tiukentuva kuntatalous ei vielä loka-marraskuussa vaikuttanut kuntien markkinointiin, ilmenee Kuntaliiton toteuttamasta kunta-alan markkinointitutkimuksesta.
  • (Kuntaliitto tiedottaa 10.12.2012) Tilintarkastuslain uudistuksen ja tilintarkastajajärjestelmän yhtenäistämisen yhteydessä on pidettävä huolta siitä, että julkishallinnon tilintarkastuksen edellyttämä toimintaympäristön tuntemus pysyy korkealla tasolla, totesi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen JHTT-järjestelmän 20-vuotisvastaanotolla pitämässään juhlapuheessa Helsingin Säätytalolla maanantaina.
  • (Kuntaliitto-konsernin Audiator-yhtiöt tiedottaa 5.12.2012) Erikoissairaanhoidon keskittäminen laskisi hintoja, parantaisi hoidon laatua ja edistäisi työvoiman saatavuutta. Tämä selviää erikoissairaanhoidon taloudellisia perusteita selvittäneestä tutkimuksesta. TUOTA-hanke (Terveydenhuollon tuotantopoliittiset vaihtoehdot: Erikoissairaanhoidon kysynnän ja tarjonnan tasapaino Suomessa) toteutettiin laajana yhteistyönä muiden muassa Kuntaliiton, TEM:n ja sairaanhoitopiirien tuella.
  • (Kuntaliitto tiedottaa 4.12.2012) Terveydenhuollon hoitoja koskevat valinnat tulisi tehdä avoimesti, painottaen vaikuttavuutta ja turvallisuutta, korosti Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen avatessaan Terveysfoorumia Kuntatalolla Helsingissä tiistaina.
  • (Kuntaliitto ja FCG tiedottavat 30.11.2012) FCG Finnish Consulting Group Oy ostaa koulutus- ja konsultointiyhtiö Oy Audiapro Ab:n koko osakekannan Oy Audiator Ab:lta ja samalla FCG:lle siirtyy Audiapron koulutus- ja konsultointiliiketoiminta. Kauppa vahvistaa FCG:n asemaa laaja-alaisena julkishallinnon koulutus- ja konsultointipalveluiden tarjoajana. Sekä FCG että Audiator ovat Suomen Kuntaliiton tytäryhtiöitä. Oy Audiapro Ab:n henkilöstö siirtyy FCG:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä 1.1.2013 alkaen.
  • (Kuntaliitto tiedottaa 30.11.2012) Kuntaliitokset eivät saa johtaa peruspalvelujen rahoituksen heikkenemiseen. Kuntaliitto korostaa, että valtionosuuden laskentaperusteet eivät voi muuttua kuntarakenteen muuttuessa.
    1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 seuraava»
 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu: