Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Euroopan velkakriisi huolestuttaa Suomen kuntia

(Kuntaliitto tiedottaa 15.6.2012) Lähes kaksi kolmasosaa Kuntaliiton kyselyyn vastanneista kunnista arvioi Euroopan velkakriisin ja siihen olennaisesti liittyvän rahoitusriskien hallinnan erityiseksi uhaksi kuntien toiminnalle. Kuntaliitto tiedusteli kuntien ja kuntayhtymien tämänhetkistä rahoitustilannetta ja tulevaisuuden näkymiä huhti-toukokuussa.

Lähes 60 prosenttia vastanneista kunnista ei ole vielä ryhtynyt erityistoimiin lainarahoituksen tai maksuvalmiuden varmistamiseksi. Toisaalta monella kunnalla erityistoimia oli useampi kuin yksi: 20 prosenttia vastanneista oli tehnyt lainasalkun uudelleenjärjestelyjä ja 26 prosenttia oli ottanut käyttöön johdannaissopimuksia.

Vajaa kolmasosa kaikista kyselyyn vastanneista piti kunnan rahoitustilanteelle suurimpana uhkana Euroopan velkakriisin laajenemista sekä mahdollisia varainhankinnan ongelmia. Lähes saman verran vastanneista koki erityiseksi uhaksi mahdolliset tulevat korkomuutokset. Rahoitusriskien hallinta nouseekin nyt entistä tärkeämpään asemaan kuntien rahatoimessa, todettiin Suomen Kuntaliiton ja Kuntarahoituksen yhteisessä rahoitusseminaarissa 15.6.2012 Kuntatalolla.

Viisitoista prosenttia vastanneista oli erityisen huolissaan kasvavista investointipaineista ja kyvystä hoitaa nämä investoinnit.

Verotulot ja lainakanta kasvavat

Kunnat arvioivat verotulojensa kasvavan vuonna 2012 noin kaksi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuosikatteet sen sijaan ovat pienenemässä keskimäärin jopa 20 prosenttia vuoden 2011 tilinpäätöksistä.

Investointien arvioidaan edelleen pysyvän korkealla tasolla. Vuotuiseksi muutettuna investointimenojen kasvu on kahden prosentin luokkaa. Kaikista investointimenoista uusinvestointeihin suunnataan 60 prosenttia ja peruskorjauksiin 40 prosenttia.

– Vastausten perusteella kuntien ja kuntayhtymien lainakanta on lähivuosina merkittävässä kasvussa. Vuotuisen nettolainanoton on arvioitu olevan 1–1,1 miljardia euroa, mutta vastausten perusteella tämä olisi ylittymässä keskimäärin 200 miljoonalla eurolla vuosittain. Investointimenojen kasvun myötä myös lainanotto on painottumassa vuosiin 2014 ja 2015, Kuntaliiton rahoitusasioiden asiantuntija Jari Vaine toteaa.

Kuntaliitto teki huhti-toukokuussa 2012 kyselyn Euroopan talouskriisin vaikutuksista kuntien ja kuntayhtymien varainhankintaan ja rahoitusriskeihin. Kyselyyn vastasi 106 kuntaa. Vastanneiden kuntien osuus väestöstä oli 51 % ja kuntien lukumäärästä 32 %. Kuntayhtymiä vastasi 36. 

Lisätietoja:
rahoitusalan erityisasiantuntija Jari Vaine, Kuntaliitto, p. 050 562 7687
apulaisjohtaja Reijo Vuorento, Kuntaliitto, p. 050 667 41
varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Kuntaliitto, p. 0400 486 043
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
15.6.2012
 

 Muualla verkossa

 
 

 Kunnat.netissä

 
 

 Liitteet